PERUTTU Nuoren noutajan koulutus -verkkoluento

  • to 2.5.2024 klo 18
  • Teams-verkkoluento

LUENTO PERUTTU VÄHÄISEN OSALLISTUJAMÄÄRÄN TAKIA. PYRIMME JÄRJESTÄMÄÄN LUENNON SYKSYLLÄ.

Metsästysnoutajat järjestää verkkoluennon nuoren noutajan kouluttamisesta. Mitä nuoren noutajan kouluttamisessa on hyvä huomioida, mistä aloittaa, miten edetä koulutuksen kanssa? Näihin mm. ja moniin muihin asioihin saat vastauksen verkkoluennolla.  


Luennon kouluttajana on Annina Nurmikivi Koirakoulu Maltti

"Olen Annina reilu nelikymppinen jo nuorena eläinten kanssa toimimisesta innostunut espoolainen. Nuorempana harrastin hevosia ja kilpailin kansallisella tasolla este- ja kouluratsastuksessa sekä työskentelin hevosten parissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
Opiskeluiden myötä hevoset vaihtuivat koiriin. Ensimmäinen ikioma koirani oli vuonna 1999 syntynyt novascotiannoutaja Nordwart Daidalos "Kössi", jonka kanssa innostuimme kokeilemaan todella monia harrastuksia. Kokemusta rodunomaisten lajien lisäksi löytyy mm. agilitystä, tokosta ja mejästä. Parhaita saavutuksiani koirieni kanssa ovat mm. tokon SM-kisojen karsinnan voitto v. 2006 Nordwart Ossianin "Speedyn" kanssa ja useampi rodun nome-mestaruus eri koirien kanssa. Vuonna 2021 olimme Nome-B:n piirimestaruus-pronssilla novascotiannoutaja Wizard Vom Lech-Toller Nestin "Welhon" kanssa.

Olen myös kasvattanut kahdeksan pentuetta kennelnimellä Redadict.

Olen suorittanut eläintenkouluttajan ammattitutkinnon v. 2021. Vuonna 2022 vahvistin osaamistani Absolute Dogsin Pro Dog Trainer -koulutuksella."

Lisätietoja luennoitsijasta: https://www.koirakoulumaltti.fi/ 



Luennon hinta: 15 € / osallistuja

Ilmoittautuminen 21.4. mennessä. 

Linkki Teams-luennolle lähetetään erikseen ilmoittautuneille sähköpostitse noin päivää ennen luentoa. 

Nyt ilmoittautumaan!!