Suomen Metsästysnoutajat uudistaa visuaalista ilmettään

30.11.2019


Suomen Metsästysnoutajat ry perustettiin 1.12.1996 muutamien aktiivisten harrastajien toimesta. Yhdistyksen toiminnan päämäärinä ovat sen perustamisesta lähtien olleet noutajien metsästyskäytön ja metsästyskoeharrastusten edistäminen ja laajentaminen sekä metsästysnoutajien esiin tuominen kaikessa metsästyskulttuurissa.

Vuosi 2020 tulee jälleen olemaan aktiivinen toiminnan vuosi, jossa uutena painopistealueena ovat noutajan kanssa metsästämisen aloittelevat koirakot ja heidän tukemisensa alkuun pääsemisessä ja etenemisessä. Kaikki metsästämisen aloittelevat ja metsästyksestä kiinnostuneet jäsenet ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Saattamalla yhteen uusia ja kokeneempia harrastajia saadaan jatkuvuutta metsästysnoutajakulttuurille.

Yhdistyksen 23-vuotissynttäripäivä 1.12.2019 on erinomainen päivä kertoa tulevasta toiminnasta sekä yhdistyksen uudistuvasta visuaalisesta ilmeestä. Pitkään palvellut ja vuonna 1997 kilpailutettu logo jää osaksi historiankirjoja ja yhdistyksen uusi logo otetaan käyttöön saman tien.

"Logosta välittyy minulle metsästysnoutajan vaisto ja palo siihen toimintaan, johon se on jalostettu sekä se toveruus, jolla ohjaaja ja noutaja yhdessä työnsä hoitavat.", kuvaa hallituksen puheenjohtaja Esa Schön.

Logon on suunnitellut Marika Ijäs MI Suunnittelu

Hallitus