Andrea Standertskjöld: Noutajien metsästyskokeiden historiaa

Noutajien metsästyskokeiden historiaa

Suomen Retrieveryhdistys – Finlands Retrieverförening ry:n kiertokirjeessä TIEDOTUKSIA 2/68 keskustellaan jäsenten värväämisestä seuraavanlaisesti:” Heti kun sihteeri saa pienimmänkin vihjeen henkilöistä, jotka ovat hankkineet, tiedustelleet tai muuten osoittaneet kiinnostusta noutajarotuja kohtaan, lähetetään heille seuraava kiertokirje ja joskus joku vanhakin. Näin halutaan tehdä yhdistyksemme työ tunnetuksi, ja vuosikokouksen jälkeen lähetettävän kiertokirjeen liitteenä jäsenmaksukuitti. Joka haluaa liittyä jäseneksi maksaa ko. maksun . Ellei toisella yrittämällä vielä jäsenmaksua makseta, uskotaan ettei henkilö halua olla yhdistyksen jäsen.”

Tämä oli tilanne vuonna 1968, kun yhdistys oli perustettu 1963. Noutajarodut eivät olleet kovin tunnettuja siihen aikaan. Muistan hyvin, kun näyttelyissä kysyttiin minkä rotuinen koira tuo on. Näyttelyissä oli siihen aikaan mukana noin 3-8 labradoria ja saman verran kultaisia noutajia. Muita noutajarotuja siihen aikaan ei ollut. Labradorinnoutajia rekisteröitiin v. 1965 39 kpl, 1970 147 kpl, 1980 529 kpl, 1984 huima nousu 1492, 1990 luvun alussa ennätysmäärä 2069 ja vuonna 2000 1048. Kultaistennoutajien luvut ovat samankaltaiset.

Näyttää siltä että noutajarotujen rekisteriluvut tulevat olemaan tätä luokkaa vastaisuudessakin. Nykypäivänä kasvatus onkin erilaista. Tänä päivänä kasvattajat yleensä tietävät minkä tyyppistä noutajaa he yrittävät jalostaa: onko tarkoitus kasvattaa seura/näyttely koiraa vai metsästykseen sopivaa koiraa.

Noutajien asema oli vielä 60-luvulla hyvin epäselvä. 1963 Retrieveryhdistyksen perus-tamiskeskusteluissa pelättiin ettei olisi tarpeeksi kiinnostuneita noutajanomistajia, jotta lukumäärää täyttäisi SKL-FKK:n vaatimukset, jolloin jouduttaisiin samaan tilanteeseen kuin Ruotsissa, eli jouduttaisiin perustaa yhteinen yhdistys spanieleitten kanssa. Näyttelyissä noutaja oli lähinnä seurakoira, mutta vuonna 1969 se siirrettiin lintukoiraryhmään. Palveluskoirakokeissa se oli eräänlainen ”loinen”, joka armosta sai olla mukana ja jota välillä jopa syrjittiin.

Metsästyskoirien jäljestämiskokeeseen se sai osallistua vuodesta 1967, samoin kuin spanieleiden taipumuskokeisiin. Käyttövalioksi noutaja hyväksyttiin siihen aikaan kun sillä oli kolme ensimmäistä palkintoa MEJÄ:ssä ja hyväksytty spanieleiden taipumuskoe.

Vuonna 1969 noutajat hyväksyttiin palveluskoirina, mutta edellytettiin että yhdistys liittyisi Palveluskoiraliittoon. Tässä haluttiin olla mukana, koska Keski- ja Pohjois-Suomen harrastajat olivat sitä mieltä, että kokeita järjestettiin vain etelässä. Näin varmasti olikin, koska esim. 1971 järjestettiin 2 NOU ja 1 NOME koe, mutta 1972 jo 3 NOU ja 3 NOME koetta. Liittyminen Palveluskoiraliittoon on ollut hyvin kallista yhdistyksille. Vuonna 1970 laskettiin paljonko jokainen palveluskoiraharrastaja maksaa yhdistykselle, kun jäsenmaksu Palveluskoiraliittoon oli 777 mk ja harrastajia oli 30. Summaksi saatiin 25 mk. Siihen aikaan oman yhdistyksen vuosittainen jäsenmaksu oli 10mk. Tänä päivänä Palveluskoiraliiton jäsenmaksu on noin 3000mk/rotujärjestö, ja kun rotujärjestöjä on 4 kpl tulee vuosikustan-nukseksi 12.000 mk. Katkera seuraus tästä oli aikoinaan, etteivät noutajat saaneet osallistua seurakoirien tottelevaisuuskokeeseen. Tänä päivänä se on taas mahdollista.

Taipumuskoe

Ensimmäiset taipumuskokeet pidettiin 29.9 1969 Porvoon Kiialassa. Kokeeseen osallistui 5 labradoria, joista Diant Dobrudden Breydon Kenneth Kankkusen ohjaamana hyväksyttiin ja palkittiin 2. palkinnolla. Allekirjoittaneen Tekla i Vassen hyväksyttiin, mutta ei palkittu. Kokeet suoritettiin Tanskan mallin mukaan. Tanskassa edelleenkin C-koe nimellä toimivat kokeet ovat juuri ne, joista Aatos Wuorimaan johdolla lähdettiin kehittämään taipumuskokeita ja jonka pohjalta hän koulutti itsensä taipumuskoetuomariksi.
Tämä koe sisälsi tottelevaisuusosuuden ja noudon maalta ja vedestä sekä ammun-nankeston ja laahausjäljen. Arvostelu oli pistearvostelu; yksi ensimmäinen palkinto tai kaksi toista palkintoa oikeuttivat valionarvoon, mutta tämä hyväksyttiin SKL-FKK:n valtuustossa vasta vuonna 1972. Kolmas palkinto oikeutti osallistumaan metsästyskokeeseen. Mainittakoon myös, että jo vuonna 1969 Tullilaitos oli kiinnostunut kouluttamaan noutajia huumekoiriksi.

Vuosien varrella tehtiin sääntömuutoksia, muun muassa 1977, jolloin pistetaulukoksi tuli 0 –5, eikä enää 0 – 10. Nyt laahausjäljen kani piti noutaa ja koiran piti jäljestää vapaana eikä narussa. Jälki oli toisaalta 20 metriä lyhyempi, eli 80 m.

Vuonna 1985 tapahtui suurempi muutos, jossa hyväksyttiin tai hylättiin kirjoittamalla koepöytäkirjaan x sopivaksi katsottuihin ruudukkoihin. Tämä koe muistuttaa tämän päivän koetta, mutta alussa käytettiin dummeja ja riistaa samalla hakualueella. Tämä ei ollut hyvä ratkaisu ja vuonna 1990 siirryttiin tämän päivän kokeeseen. Viimeinen versio on astunut voimaan 1.4 1999, jossa on vaan pieniä muutoksia edelliseen.
Vuosi 1983 oli yhdistykselle tärkeä vuosi, koska silloin ehdotettiin ja hyväksyttiin, että taipumuskoe on ainoa rodunomainen koe, joka oikeuttaa FIN MVA arvon saamiseen.

Metsästyskoe

Ensimmäiset metsästyskokeet pidettiin 20.9 1970 Porvoon Kiialassa. Kokeeseen osallistui 2 labradorinnoutaja, Kalevi Kososen Epin Jatta ja allekirjoittaneen Tekla i Vassen. Tuomarina toimi Aatos Wuorimaa. Sääntöjen mukaan kokeessa oli kolme luokkaa: nuortenluokka, avoinluokka ja valioluokka (Ruotsin Elit-klass mukaan). Jokaisessa luokassa arvosteltiin 4 eri arvostelukohtaa antamalla pisteitä 0 –10.

1. Jäljestäminen
Jäljen pituus: nuorten luokka 100m, avoin luokka 200m ja valioluokassa 400m. Lukiessani vanhoja koearvosteluja totesin että valioluokan jälki olikin monelle koiralle vaikea tehtävä.

2. Noutaminen
Selostus säännöistä, avoin luokka: ”Koe tulee suorittaa vastatuuleen jokseenkin avoimessa maastossa, jossa kuitenkin on kohtalaisen korkea aluskasvillisuus. Koiran istuessa tai maatessa ohjaajansa vieressä tulee ohjaajan osoitetusta lähtökohdasta tuomarin käskystä antaa sen etsiä ja noutaa kaikki määrätylle (alue oli merkattu niin että joka kulmassa oli merkki ja keskilinja oli merkattu)120 x 60 m:n suuruiselle alueelle sijoitetut kuolleet riistaeläimet, lukumäärältään viisi (valioluokassa 6).

Sallittu etsintäaika on korkeitaan 12 min. Tänä aikana ohjaaja saa kulkea mielin määrin keskiviivaa pitkin ohjatakseen koiraansa. Loppuvihellyksen jälkeen löydettyä riistaa ei oteta huomioon. Sen kykyä luovuttaa istuen riistaa vahingoittumattomana ohjaajalleen on erikoisesti huomioitava.” Avoimessa luokassa ohjaaja sai kulkea keskilinjalla laidasta laitaan, mutta voittajaluokassa vain puoleenväliin. Alueelle oli piilotettu riistaa, joka yleensä oli fasaania tai sorsia.

3.Vesityö
Nuortenluokka: Sorsa heitetään veteen maalta käsin niin että koira näkee mihin se putoaa. Ohjaaja saa saattaa koiraa muutamia metrejä veteen.

Avoin luokka: Kokeen tarkoituksena on arvostella koiran kykyä tiheässä kaislikossa ja syvässä vedessä uiden löytää, noutaa ja moitteettomasti luovuttaa esim. heinäsorsaa, joka laukauksen kajahtaessa heitetään veteen. Ohjaajan tulee olla noin 30 – 60m:n päässä paikasta, johon riista putoaa, koiran istuessa kytkemättömänä hänen vieressään.

Valioluokka: Koe laajennetaan käsittämään kahta sorsaa, jotka ovat sopivalla etäisyydellä toisistaan. Hakuaika 10 min.

4.Tottelevaisuus
Avoin luokka: Yllä mainittujen kolmen kokeen aikana todetaan , totteleeko koira ehdottomasti ohjaajansa kädenliikkeitä tai käskyä, onko se helposti ohjattavissa pienin avuin – koko ajan muistaen että hyvä taipumus ja koulutus ovat välttämättömiä edellytyksiä metsästäessä noutavilla koirilla.

Näin metsästyskoe vietiin läpi silloin kauan sitten. Silloin koira ei tehnyt kaikkia osasuorituksia peräkkäin, vaan eri vaiheessa eri osasuoritukset. Tänä päivänä tämä vaikuttaa hyvin helpolta, mutta muistan hyvin kun minun koiralleni heitettiin avoluokan vesimarkkeeraus. Etäisyys tuntui huikealta.

Toinen vaikeus oli pitää koira haku-ruudukossa. Kun kuljit keskilinjalla, niin sivusuuntiin ei ollut kun 30 metriä, ja kun olit keskilinjan puolessavälissä, loppupäähän oli vain 60 metriä. Melko helppokulkuisessa maastossa koiran pitäminen alueella ei ollut aivan helppoa - hakuaikaa kun oli rajoitetusti.

Vuonna 1973 pidettiin ensimmäiset KV-kokeet yhdistyksen 10-vuotis uhlavuonna Porvoon Epoossa 29 –30.9. Lauantaipäivän avoluokkaan oli ilmoittautunut 6 labradorinnoutajaa, joista 2 Ruotsista ja yksi kultainen- noutaja. Yhtään koiraa ei palkittu.

Sunnuntain valioluokkaan osallistui 8 labradoriinoutajaa, joista 5 oli Ruotsista. Näistä koirista 3 oli Ruotsin KVA-koiria. Kokeessa palkittiin 2 koiraa, molemmat Suomesta. Merja Heikkilän SF MVA Duchess palkittiin ensimmäisenä suomalaisena koirana CACIT:llä. Tästä niukasta palkituiden koirien määrästä voi kukin vetää omia johtopäätöksiään. Oliko koe vaikea vai koirien taso aivan eri luokkaa kuin tämän päivän koirien taso. Sääolosuhteet olivat koeselostuksen mukaan huonot.

Uudet metsästyskoesäännöt astuivat voimaan 1.9 1977. Myös tässä seurattiin Ruotsin mallia. Nämä säännöt ovat pohjana edelleenkin nykyisille säännöille. Perusajatus on sama, vaikka muutoksia on tehty. Nyt koira suorittaa kaikki osasuoritukset peräkkäin.

Uusissa säännöissä puhutaan jo paikallistamiskyvystä ja ohjattavuudesta. Muita ominaisuuksia joita arvosteltiin oli haku, nopeus, kestävyys, tehokkuus, vainu, nouto-ote, laukauksen kestokyky, uimataito, jäljestämiskyky, koirien yleinen käyttäytyminen, sekä yhteistyö ohjaajan kanssa.

Toinen muutos oli luokat - nuortenluokka alle 22 kk ikäisille koirille ja avoinluokka, josta siirryttiin voittajaluokkaan kun koira oli saavuttanut yhden 1. palkinnon. Uutuutena oli käytännön linnunmetsästyskoe, johon sai osallistua kaksi kertaa voi 1. palkinnon saaneet koirat. Tässä vaiheessa oli luovuttu pistelaskusysteemistä.

Laahausjälki oli kaikissa luokissa ja sen pituus 100 metriä (nuo) ja 200 (avo). Etäisyys oli myös voittajaluokassa 200 metriä, mutta siellä koiran piti löytää jäljen alku noin 30 m. päästä. Noutoetäisyydet olivat 15 – 50 m. (nou), sekä 30 –70m (avo) ja voittajaluokkaan etäisyyttä pidennetään vielä.

Riistat olivat nuorten luokassa pienehköä, ja avoimessa painavahkoa pienriistaa ja voittajaluokassa myös raskasta pienriistaa. Samoja riistalajeja käytettiin silloin kuin tänä päivänä. Suomessa ei käytetty kettua, kissaa tai minkkiä niin kuin Ruotsissa usein tehtiin.

On selvä, että näin radikaali sääntömuutos aiheutti uusia ongelmia. Nyt ruvettiin järjestämään Laakasalon leirejä. Pääasiassa Ruotsista kutsuttiin tänne 1980-luvun alkuvuosina sellaiset kuuluisuudet, kuten Stig Malmberg, ”Gun´s Choice” Lasse Johnsson, Hans Forsell, ”Twiggs” Eric Eckhart de Mant ja Englannista sileäkarvaisten kasvattaja ”Downstream” Peter Johnsson. Myöhemmin kävi muita, mutta näitten kouluttajien opit olivat siihen aikaan hyvin arvokkaita. Oppia tarvitaan tänä päivänäkin, eikä mikään ole niin tehokas kouluttaja, kuin sellainen, joka tulee ulkomailta.

Koirat, joita meillä oli siihen aikaan oli, olivat niin kutsuttuja näyttelylinjaisia koiria. 1980- luvun loppupuolella ruvettiin täällä harrastamaan metsästyslinjaisia koiria, kun Ruotsissa oli aloitettu jo 10 vuotta aikaisemmin. Kun ruotsalaisten sääntömuutos tuli voimaan vuonna 1975, huomattiin, että uudet säännöt vaativat toisenlaisia koiria, koiria jotka ovat huomattavasti enemmän kontakti- ja yhteistyöhaluisempia, kuin ne melko itsepäiset koirat, joita meillä oli. Ensimmäisten metsästyslinjaisten koirien joukossa olivat 1980-luvun tähdet, kuten POHJ KVA ja ensimmäinen PM-mestari, Pentti Åmanin Drakeshead Wade ja Veli-Erkki Haatajan Drakeshead Will. D.Willen ulkomuoto ei riittänyt avo 2. palkintoon näyttelyssä. Tämän takia koirasta ei tullut koskaan käyttövaliota.

Seuraava sääntömuutos tapahtui 1.7 1986. Luokat säilyvät kuten ennen , mutta nyt vaadittiin kaksi 1. palkintoa, jotta voi siirtyä voittajaluokkaan. Noutoetäisyyksien metrisuositukset poistettiin. Jälkityöskentelyä on nyt vain nuortenluokassa ja avoimessa luokassa, ei enää voittajaluokassa. Avoimen luokan jälki on 200 m. ja koira lähetettiin noin 30 metrin päästä.

Vuoden 1977 säännöissä tuomarilla oli oikeus keskeyttää koe, mikäli koiran työskentely on tehotonta ja tuloksetonta. Vuoden 1986 säännöissä luetellaan seuraavat yksilöidyt virheet, jo mainittujen puutteiden lisäksi, jotka oikeutettavat tuomarin keskeyttämään koko kokeen: täysin riittämätön työskentelyhalu, karkaaminen ohjaajan hallinnasta, selvä laukausarkuus, kieltäytyminen noudoista kehotuksesta huolimatta, riistan pureskelu tai vahingoittaminen, kieltäytyminen uinnista, aggressiivisuus ihmisiä tai koiria kohtaan.

Seuraavat uudet säännöt otettiin käyttöön 1.1 1991. Uutuutena oli alokasluokka. Nuorten luokka poistettiin kokonaan. Nyt 4 – 5 vuotta vanhat koirat joutuivat samaan luokkaan kuin elämäniloa pursuavat nuoret koira ja kontrastit työskentelytavassa ovat joskus huikeat. Lopputulos saattaa silti olla sama.

Nyt koiralle sallittiin osallistuminen alokasluokassa sen kalenterivuoden loppuun saakka, jolloin se on ensimmäisen kerran saanut alo 1. palkintonsa. Jos koira oli osallistunut avoluokkaan, se ei enää saa osallistua aloluokkaan.

Jälkityöskentelyä on nyt vain alokasluo-kassa. Jäljen pituus on 200 m ja koira lähetetään jäljelle noin 10 m päästä. Koiraa sai pitää kytkettynä eri osasuoritusten aikana. Lisäyksenä listaan ”tuomarilla on oikeus keskeyttää koe”; otettiin jatkuva häiritsevä vinkuminen tai haukkuminen.

Viimeisin sääntömuutos astui voimaan 1.4 1999. Uutuutena luokissa on se, että nyt vaaditaan kaksi 1. palkintoa alokasluokassa, ennen kuin saa siirtyä avoimeen luokkaan. Ohjaajalle annetaan mahdollisuus osallistua alokasluokkaan riippumatta alo 1 tulosten lukumäärästä sen kalenterivuoden loppuun saakka, jolloin se on saavuttanut toisen alo 1. palkintonsa. Jos koira osallistuu avoimeen luokkaan, se ei enää saa osallistua alo- luokkaan. Avoimessa luokassa on sama sääntö, eli koira saa osallistua avo-luokkaan sen kalenterivuoden loppuun saakka, kun se on saanut toisen avo 1. palkinnon. Jälkityöskentelyä kokeillaan enää vain niillä koirilla, joilla on mahdollisuus saada 1. palkinto alokasluokassa. Jälki on samanlainen kuin vuonna 1991.
Maastosta on aina mainittu, että koiran pitää työskennellä osittain maalla ja osittain vedessä. On mainittu että alo-luokassa maasto on helpohkoa, avo-luokassa vaikeahkoa ja voittajaluokassa vaativaa. Uutuutena on, että vuoden 1999 säännöissä puhutaan vain vesilinnustusmaastosta.

Tulkintamahdollisuuksia on tietenkin lukuisia, ja otsikon ”arvostelun” alla sanotaan että ”arvostellaan koiran kykyä noutaa riistaa vedestä ja maalta…”, mutta tänä päivänä suomalaiskokeet poikkeavat muiden Pohjoismaiden kokeista siinä, että meidän kokeemme ovat usein hyvin vesivoittoisia. Silloin nähdään hieman eri asioita kuin jos koiria myös kokeiltaisiin maalla. Jos ajatellaan eteenpäin ja tämän päivän FCI:n CACIT-kokeita, uskallan väittää, että meidän olisi syytä kokeilla koiriamme enemmän maalla.

Uutta on myös, että koira pidetään kytkemättömänä myös alokasluokassa, ellei toisin määrätä. Myös alokasluokassa on mahdollisuus järjestää vesiohjaus ja kaksois-markkeeraus. Kirkkaanvärisen kaulapannan käyttäminen koesuorituksen aikana katsotaan luvalliseksi.
Tuomarilla on nyt oikeus keskeyttää koe, mikäli koiralla ei ole mahdollisuutta saavuttaa hyväksyttyä tulosta/palkintoa. Edelleen pätee jo aikaisemmin luetellut kohdat, mutta riistan käsittely tulkitaan seuraavanlaisesti: kieltäytyminen riistan noudosta, noutojen jättäminen kesken, tai jatkuva riistan pudottelu. Riistan vaihtaminen ei ole yhtä negatiivista kuin se oli aikaisemmin. Silloin sitä ei sallittu lainkaan. Tässäkin ollaan otettu huomattavasti lievempi kanta kuin KV-säännöissä, joissa se on hylkäävä virhe.

Kansainväliset yhteydet

Aikaisemmin, ennen ”rabiesvuotta” 1987, meillä oli paljon tiiviimpi yhteistyö muitten Pohjoismaiden kanssa. Olin esimerkiksi 1. – 3.5 1987 Norjassa Aatos Wuorimaan kanssa Pohjoismaisessa tuomarikonferenssissa. Tänä päivänä ihmiset taas liikkuvat enemmän ja mukaan on tullut uusi Eurooppa Cup ja FCI:n Kansainväliset koesäännöt, niin kutsutut lämpimän riistan kokeet. Näitä on ollut Tanskassa A-kokeina, niin kauan kuin noutajakokeita on pidetty siellä englantilaiseen tapaan. Ruotsissakin pidetään tämäntyyppisiä kokeita, epävirallisina ja virallisina CACIT-kokeina. Meillä on kunniakkaasti kahteen otteeseen pidetty CACIT-kokeet tämän päivän voimassa olevien sääntöjen edellyttämällä tavalla, eli lämpimällä riistalla. PM-kisat on myös herätetty uudestaan eloon. Ensimmäiset pidettiin 1986 Suomessa ja 1987 Ruotsissa, ja nyt jatketaan joka toinen vuosi. Seuraavan kerran Suomi on vuorossa vuonna 2002.
Kokeiden kehityksestä keskustellaan paljon meillä ja muualla. Ei varmasti olisi haitaksi jos keskusteltaisiin yli rajojen, mitä muut naapurimaamme ajattelevat. Voitaisiin näin tuoda omia mietteitämme esille, koska tuntuu siltä että keskustelut ovat hyvin samankaltaisia Pohjanlahden molemmin puolin.

Kehityksen tulos

Jos annamme ajatuksemme lentää taaksepäin noin 30 vuotta ja kokeilemme sen ajan kokeita tämän päivän koirilla, tehtävät tuntuvat todennäköisesti lapsellisen helpoilta ja toisin päin. Koirat olivat silloin usein hyviä riistanlöytäjiä, jos niitä huvitti, mutta myös hyvin itsepäisiä, eikä niillä ollut sellaista miellyttämisen halua, jota me toivomme tämän päivän noutajissa olevan.

Suurimmat muutokset ja aiheet sääntömuutoksiin ovat useasti johtuneet siitä että koirien ja ohjaajien taso on noussut. Sääntömuutoksissa ei ole käytetty nykypäivän peruskoulun ajattelutapaa – eli kaikkien pitää päästä eteenpäin, ketään ei jätetä luokalle. Sääntömuutokset seuraavat puhtaasti elitististä ajattelutapaa.

Jalostuksessa taas ollaan menty eteenpäin, kiitos kasvattajien, jotka ovat satsanneet metsästyslinjaisten koirien kasvattamiseen

Andrea Standertskjöld