Kuulumisia kevätkokouksesta 27.4.
15.6.2025
Yhdistyksen kevätkokous pidettiin sunnuntaina 27.4. Paukun Majalla Korialla. Paikan päällä oli 13 jäsentä ja etänä osallistui 5 jäsentä.
Kokouksen puheenjohtajana toimi Timo Halme ja sihteerinä Maija Grönlund.
Kokous oli laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.
Kokouksessa käytiin läpi vuoden 2024 tilinpäätös sekä vuosikertomus. Käytiin lisäksi keskustelua entisen hallituksen puheenjohtajan Petri Paavolan (erosi heinäkuussa 2024) ja sihteerin Reija Lesosen (erosi syyskuussa 2024) hallituksesta eroamiseen johtaneista tapahtumista. Ko. tapahtumien johdosta jäljelle jäänyt hallitus päätti kehitystoimista yhdistyksen hallinnon selkeyttämiseksi (mm. laskujen uudet hyväksymiskäytännöt, varasto- ja riistakirjanpito, Tapa toimia -ohjeistus). Yhdistyksen talous on nyt hyvällä mallilla ja jäsenmäärä on nousussa.
Toiminnantarkastaja Mikko Ahti esitti toiminnantarkastajan lausunnon. Yhdistyksen hallinnon toiminnassa on ollut huomautettavaa, mutta toiminnantarkastajan mielestä näistä ongelmista ei kuitenkaan ole koitunut merkittävää taloudellista haittavaikutusta yhdistykselle. Enemmänkin kyse on hyvien toimintatapojen noudattamatta jättämisestä. Tarkastuksessa ei ole havaittu sellaisia toimia tai laiminlyöntejä, joissa olisi rikottu yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä.
Keskustelun jälkeen kevätkokous päätti myöntää vastuuvapauden vuoden 2024 hallitukselle sekä muille vastuuvelvollisille.
Kiitos kaikille kevätkokoukseen osallistuneille!
.jpg)